Mitä eroa on indica- ja sativa-lajikkeilla?

Kannabisskeneä seuraaville indica vs. sativa vastakkainasettelu ja loppumaton vääntö on varmasti tuttu ilmiö. Mutta genetiikka oikeasti kertoo kannabiskasvin fyysisistä ominaisuuksista, vaikutuksista ja mausta?

KANNABIKSEN TAKSONOMIA

Ymmärtääksemme miten indica- ja sativat-lajikkeet eroavat toisistaan on syytä luoda katsaus taaksepäin ja ottaa tarkasteluun kannabiksen taksonomia.

Kannabis luokiteltiin ensimmäisen kerran Carl Linnaeuksen toimesta 1750-luvulla. Linnaeus arveli kannabiksen suvun olevan monotyyppinen, eli koostuvan vain yhdestä lajista, jonka hän nimeksi hän antoi Cannabis sativa L. Linnaeus, ruotsalainen kasvitieteilijä päätyi tähän lopputulokseen tuohon aikaan ympäri Eurooppaa yleisesti viljeltyjä hamppukasveja tutkittuaan.

Vuonna 1785 ranskalainen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarck julkaisi kuvauksen toisesta kannabiksen sukuun kuuluvasta kasvista, joka erosi ominaisuuksiltaan Linnaeuksen kuvailemasta lajista. Lamarck antoi lajin nimeksi Cannabis indica Lam. Hän totesi myös, että tämä kannabis tuotti merkittävästi heikkolaatuisempia kuituja, mutta omasi sen vastapainoksi voimakkaammat päihdyttävät ominaisuudet. Lamarckin lajikuvaus perustui kasvinäytteisiin, jotka hän oli kerännyt Intiassa.

1900-luvulla sarja suku täydentyi venäläisen kasvitieteilijä D. E. Janichevskyn kuvailtua tieteelle kolmannen, luontaisesti Venäjällä kasvavan kannabislajin, jonka tunnemme tänä päivänä Cannabis ruderaliksena. 1970-luvulla kasvitieteilijät ja taksonomistit yrittivät löytää parhaan tavan kannabiskasvien luokitteluun.

Keskustelua aiheesta käydään vielä tänäkin päivänä, mutta asiantuntijat ovat vuosien saatossa tulleet siihen lopputulokseen, että indican, sativan ja ruderaliksen erot ovat riittävän suuria oikeuttaakseen niiden erottelun omiksi lajeikseen. Tässä artikkelissa keskitymme käsittelemään ainoastaan indicaa ja sativaa.

MITÄ EROJA INDICALLA JA SATIVALLA ON?

Kaikista ilmeisimmät erot indican ja sativan välillä ovat niiden ulkomuodossa. Amerikkalainen kasvitieteilijä Richard E. Schultes ja hänen tutkimusryhmänsä määrittävät indican ja sativan seuraavalla tavalla:

• Sativa: Korkea, haarautuva ja kapealehtinen
• Indica: Matalampi, kartiomainen rakenne ja leveät lehdet

Suuret rakenteelliset erot indican ja sativan välillä voivat selittyä tutkimalla niiden maantieteellistä alkuperää. Alla pureudumme tarkemmin sativan ja indican moniin eroihin.

CANNABIS SATIVA

Cannabis sativan luontainen esiintymisalue on lämmin trooppinen ilmasto ja sitä löytyy luonnostaan Thaimaasta, Vietnamista, Kolumbiasta, Meksikosta ja joistain osista Afrikkaa.

Pärjätäkseen pitkissä, kuumissa ja kosteissa kesissä sativat ovat sopeutuneet ulkomuotonsa puolesta siten, että ne kasvavat korkeiksi, niiden nivelvälit ovat pitkiä, lehdet kapeita ja kukinnot löyhiä. Nämä rakenteelliset ominaisuudet auttavat kasvia korkean ilmankosteuden ympäristössä ja suojelevat niitä homeita ja tuholaisia vastaan.

Sativat ovat korkeita, jonka takia ne sopivat paremmin ulkokasvatukseen. Erityisen hyvin ne pärjäävät luonnollisen esiintymisalueensa kaltaisissa olosuhteissa, eli lämpimässä, trooppisissa
ilmastoissa, joiden kesät ovat pitkiä.

EROT KASVUTAVASSA: VENYMINEN KUKITUKSESSA

Indicoiden ja sativoiden kasvuvauhti ja -tapa eroavat tyypillisesti huimasti toisistaan. Näitä eroja ei kuitenkaan välttämättä havaitse vielä ennen kuin kasvi aloittaa kukkimaan.

Indicat nostavat kasvuvauhtia kukitukseen kääntyessään vaihteen verran kasvattaen korkeutta ja muodostaen tiiviin, puskamaisen lehvästön, mutta sativat puolestaan venyvät merkittävästi korkeutta. Valorytmin muutos laukaisee kasvuhormonimyrskyn, joka saa kasvin ampumaan ylös kohti valoa. Joissain tapauksissa tämä englanniksi ”the flowering stretch” nimellä tunnettu venymisilmiö voi johtaa kasvin korkeuden tuplaantumiseen. Syvälle maahan istutetut tai suurissa ruukuissa kasvatettavat sativat voivat ylittää ulkona kolmen metrin korkeuden.

CANNABIS INDICA

Indica puolestaan on alun perin lähtöisin viileämmiltä ja kuivemmilta vuoristoseuduilta, kuten esimerkiksi Nepalista, Intiasta ja muilta Intian niemimaan vuoristoseuduilta. Näillä alueilla kesät ovat viileämpiä ja lyhyempiä, joten Cannabis indica on aikojen saatossa näihin olosuhteisiin sopeutuakseen kehittynyt siten, että sekä kasvin lehvästö että sen budirakenne ovat tiiviimpiä ja kukkimisaika lyhyempi.

Indican genetiikkaan nojaavat lajikkeet soveltuvat näistä syistä täydellisesti sisäkasvatukseen. Niiden kasvua on helppo muokata erilaisten tekniikoiden avulla ja niiden kukinnot ovat mukavan tiukkoja ja näyttäviä. Lyhyemmästä kukitusajasta johtuen indica mahdollistaa tiiviimmän sadonkorjuutahdin, eli useamman sadon vuodessa.

INDICAN EROTTAMINEN SATIVASTA

Kasvitieteelliset muistiinpanot erottelevat kaksi eri alalajia jo 1700-luvulta lähtien. Nämä morfologiset erot näkyvät käytännössä kasvin koko mitalla lehdistä kukintoihin.

EROT LEHDISSÄ

Lehtien eroavaisuudet ovat ehkä simppelein tapa erottaa lajit toisistaan. Indicoiden lehdet ja niiden lavat ovat leveitä ja paksuja, kun taas sativat kasvattavat pidempiä ja hoikempia lehtiä ohuemmilla lavoilla.

Otetaanpa askel takaisin päin, monet kasvattajat pystyvät kertomaan eron näiden kahden välillä jo pelkästä koosta. Indicat ovat enemmän pensasmaisia ja tanakoita, kun taas sativat ovat korkeampia, hontelomaisia ja oksakohtien välit pidempiä.

KUKINTOJEN TIHEYS

Alalajit eroavat toisistaan myös kukintojen rakenteessa, vaikka indican erottaminen sativasta siistiksi leikeltyjen budien perusteella vaatiikin harjaantunutta silmää. Suurin osa nykylajikkeista ovat molemmissa alalajeissa hybridejä, eli geneettisen taustan määrittäminen pelkkiä budeja tutkimalla on käytännössä mahdotonta.

Yleisellä tasolla puhuttaessa sativoiden kukinnot ovat kuitenkin pidempiä, kevyempiä ja höttöisempiä. Saman painoisia indica- ja sativa-pusseja vertailtaessa sativaa sisältävä näyttää lähes varmasti suuremmalta määrältä kukintojen löysän rakenteen takia. Indican kukinnot ovat merkittävästi timmimpää ja kompaktimpaa mallia.

TUOKSU JA MAKU

Indican ja sativan erot vaikutuksissa ovat varsin selkeitä, mutta niiden erottaminen pelkän maun perusteella vaatii harrastuneisuutta. Terpeeneinä tunnetut aromaattiset fytokemikaalit ovat vastuussa kannabiksen tunnusomaisesta tuoksusta ja mausta, ja jokaisen lajikkeen terpeeniprofiili on uniikki näiden molekyylien profiilin suhteen.

Puhtaat sativat ja indicat omaavat ainutlaatuiset terpeeniprofiilit, joiden avulla kokeneet polttelijat voivat erottaa ne toisistaan. Indican makumaailma on tyypillisesti makeampi, josta voi aistia hunajaa ja hedelmiä, siinä missä sativa puolestaan omaa maanläheisempiä ja dieseliä muistuttavia sävyjä.

OVATKO SATIVAN JA INDICAN VAIKUTUKSET ERILAISIA?

Morfologisten erojen lisäksi kannabisyhteisö jakaa lajikkeet indicoihin ja sativoihin niiden vaikutusten perusteella. Käytännössä kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sativoiden vaikutukset ovat tyypillisesti energisempiä ja piristävämpiä, siinä missä indicoiden katsotaan olevan rauhoittavampia ja narkoottisempia.

Mutta mistä tämä konsensus on peräisin? Ovatko sativan ja indican erot todella näin suuria? Asiasta ei olla yksimielisiä, sillä joidenkin lähteiden mukaan lajikkeiden luokittelu indicoihin ja sativoihin vaikutusten perusteella ei ole perusteltua.

The Journal Cannabis and Cannabinoid Research julkaisi vuonna 2016 tohtori Ethan Russon, Research and Development at the International Cannabis and Cannabinoids Instituten (ICCI) johtajan haastattelun, jossa Russo toteaa, ettei jako indicaan ja sativaan kerro meille mitään kyseisen kasvin sisältämistä kemikaaleista tai sen aiheuttamista vaikutuksista.

High Times -lehden haastattelussa tohtori Kymron DeCesare, kalifornialaisen Steep Hill Laboratoryn tieteellinen johtaja argumentoi samaan tapaan. Hänen mukaansa indica-sativa-jaottelu sopii kertomaan ainoastaan kasvin fyysisistä ominaisuuksista.

SATIVA-INDICA-SEKOITUKSET

Suurin osa markkinoilla tänä päivänä olevista lajikkeista on yhdistelmä indican ja sativan geenejä. Esimerkiksi Royal Queen Seedsin kasvattajamestarit hyödyntävät kehittyneitä jalostustekniikoita luodakseen lajikkeita, joiden kukkimisajat ovat lyhyitä, terpeeniprofiili tietynlainen ja niin edelleen.

Fyysisten erojen lisäksi jotkut tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että näiden kannabiksen alalajien terpeeniprofiileissa saattaisi olla eroja, joka osaltaan voi selittää niiden erilaisiksi koettuja subjektiivisia vaikutuksia. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa joissain indica-lajikkeissa runsaana esiintyvä myrseeni, jonka korkeat pitoisuudet voisivat olla indicaan perinteisesti liitettyjen voimakkaan rauhoittavien ominaisuuksien taustalla.

Myrseeniä löytyy muualtakin kasvikunnasta, kuten esimerkiksi humalasta, timjamista, sitruunaruohosta, mangosta, kardemummasta ja tietysti kannabiksesta. Sen sanotaan omaavan multaisen, hieman pippurisen tuoksun ja antavan korkeina pitoisuuksina joillekin kannabislajikkeille niiden erityisen unettavat vaikutukset.

Pelkkien yksittäisten kemiallisten komponenttien tuijottamisen sijaan on syytä myös huomioida minkälaisia keskinäisiä vuorovaikutussuhteita eri molekyyleillä voi olla ja miten ne voivat vaikuttaa kokemukseemme kannabista nautittaessa. Kannabiksen komponenteilla on nimittäin havaittu olevan toisiaan voimistavia vaikutuksia, jolloin kokonaisuus voi olla enemmän kuin osiensa summa. Tämä ilmiö tunnetaan asiantuntijoiden keskuudessa nimellä entourage-efekti.

INDICA VS. SATIVA: VAIN VÄHÄN VARMOJA FAKTOJA

Toivomme tämän artikkelin tarjonneen sinulle hieman faktapohjaista tietoa indican ja sativan eroista myyttien vastapainoksi. Puhtaiden maatiaislajikkeiden välillä indicalla ja sativalla on eroja, mutta jos fyysiseen ulkomuotoon liittyvät seikat jätetään pois laskuista, on loppu kaikkea muuta paitsi selvää eivätkä muuttujat rajoitu pelkkään genetiikkaan. Indica ja sativa joka tapauksessa mahdollistaneet kannabisyhteisön yhteisen kielen kehitystä, jonka perusteella tämän lajikkeen eroavaisuuksia ja kiehtovia ominaisuuksia on mahdollista luokitella.