Carles Doménech on neurologiaan erikoistunut tohtori ja biologi, joka kouluttautuu tällä hetkellä tohtorinarvoaan varten myös kannabisyhdistetutkimuksessa ja sen käytössä lääketieteen alalla.
“Parantumisen taito on peräisin luonnosta, ei lääkäriltä. Siksi lääkärin on otettava lähtökohdaksi luonto ja pidettävä mielensä avoimena.” – Paracelsus
Carles Doménech on neurobiologiaan erikoistunut lääkäri ja tohtorin opintojaan suorittava ja bioterveyteen erikoistuva biologi. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus neurologisista ongelmista kärsivien potilaiden hoidosta useissa espanjalaissairaaloissa.
Hän yhdistää tämän työnsä yli viiden vuoden biologisen tutkimuksen tohtorikoulutettavan kokemukseensa, joka sisältää eläin- ja kasvitaksonomiaa, geenitutkimusta ja bioinformatiikkaa. Hänen kiinnostuksensa myrkyllisiin aineisiin sekä kannabiksen ja muiden kasvien aikaansaamiin tajunnan tilan muutoksiin sai alkunsa nuoruusvuosien aikana.
Tällä hetkellä hän jatkaa työskentelyään neurologina Valencian sairaaloissa ja uransa edistämistä tutkijana Alicanten yliopistossa. Hän on lisäksi kiinnostunut kannabiksen ja muiden mahdollisten terapeuttisia käyttötapoja tarjoavien kasvien saannin optimoimisesta.
Viimeisimmät tarkastajan läpikäymät julkaisut
-
Näkyykö pelkkä kannabiksen savulle altistuminen huumetestissä?
Kuinka voimakasta kannabiksen savu oikein on? Saako pelkkä sille altistuminen aikaan positiivisen huumetestituloksen? Tarjoamme vastaukset näihin kysymyksiin tieteellisten faktojen ja tutkimustulos ...
-
Mitkä ovat parhaat tavat tuntea CBD:n vaikutukset?
Eri CBD:n annostelutavat johtavat hieman erilaisiin lopputuloksiin. Kielen alle annostelu ja polttaminen tuovat lähes välittömät vaikutukset, kun taas syömällä vaikutusten saapuminen kestää kauemmi ...
-
Voiko CBD Auttaa Nukkumaan Paremmin?
Oletko koskaan miettinyt voisiko CBD parantaa unenlaatua? Voisiko kannabidioli parantaa juuri sinun uni-valvesykliäsi? Me kertaamme sinulle asiaa koskevan tuoreen tutkimustiedon tässä artikkelissa. ...
-
Onko kannabis tehokas kivunlievittäjä suuren leikkauksen jälkeen?
Kuinka tehokas kannabis on leikkauksen jälkeisen kivun lievittämisessä? Ja kuinka se pärjää opioideja ja muita kipulääkkeitä vastaan, mitä tulee tehokkuuteen, saatavuuteen ja sivuvaikutuksiin?
... -
Voiko Kannabis Auttaa Masennukseen?
THC ja CBD ovat tunnetuimmat kannabiksen tuottamat molekyylit. Molempia tutkitaan runsaasti huomion kiinnittyessä niiden sekä ahdistuksen ja masennuksen väliseen suhteeseen.